Julkaistu: Maanantai, 12.8.2013
Suomen joukkueet miesten ja naisten joukkuekalvalla karsiutuivat 32:n parhaan kierroksella MM-kisojen joukkuekilpailuissa. Kiusana oli edelleen joukkueen huono lähtösijoitus, jonka tuloksena vastustajiksi arpoutui heti maailman kovimpia joukkueita.
Miesten joukkuekisassa Suomi eteni 64:n parhaan kierrokselle lopulta suoraan, kun Kongon joukkue luovutti ottelunsa jostain syystä. 32:n kierroksella vastaan asettui Venezuela, joka eteni lopulta kahdeksan parhaan joukkoon. Huolimatta Venezuelan joukkueen kovista nimistä, Suomi laittoi tiukasti kampoihin, jo joutui luopumaan jatkopaikasta ja -otteluista vasta numeroin 38 - 45.
Naisten kilpailussa Suomi kohtasi heti 32:n kierroksella Italian, joka vei Suomea selvästi luvuin 45 - 27.
Karsiutuminen 32:n kierroksella merkitsee arvokisojen joukkuekilpailuissa sitä, ettei joukkue enää ottele. Kuudentoista parhaan joukkoon päässeet puolestaan ottelevat kaikista sijoista. Ongelmana Suomen kannalta on ollut, että ennen tätä kautta Suomen joukkue ei ole säännöllisesti osallistunut joukkuekilpailuihinn, minkä vuoksi joukkueen ranking on hyvin matala suhteessa tasoon. Seurauksena on, että Suomi joutuu kamppailemaan paikasta kuudentoista parhaan joukkoon kovimpien miekkailumaiden kanssa. Ranking on kuitenkin tänä keväänä ollut nousussa, ja tulevalla maailmancupin kaudella jännitetäänkö, pääseekö Suomi ja kuinka usein kamppailemaan sijoituksista asti, vai nouseeko tie pystyyn vielä 32:n kierroksella.
Miesten kilpailun lopputulokset:
1 HONGRIE HUN
2 UKRAINE UKR
3 FRANCE FRA
4 POLOGNE POL
5 VENEZUELA VEN
6 REPUBLIQUE TCHEQUE CZE
7 ITALIE ITA
8 ISRAEL ISR
9 SUISSE SUI
10 U.S.A. USA
11 ROUMANIE ROU
12 KAZAKHSTAN KAZ
13 RUSSIE RUS
14 EGYPTE EGY
15 CHINE CHN
16 KIRGHIZISTAN KGZ
17 ESTONIE EST
18 ALLEMAGNE GER
19 NORVEGE NOR
20 CANADA CAN
21 COREE KOR
22 HONG KONG HKG
23 ESPAGNE ESP
24 IRAN IRI
25 MEXIQUE MEX
26 FINLANDE FIN
27 OUZBEKISTAN UZB
28 JAPON JPN
29 AUSTRALIE AUS
30 COLOMBIE COL
31 DANEMARK DEN
32 REPUBLIQUE SLOVAQUE SVK
33 MAROC MAR
34 BRESIL BRA
35 SINGAPOUR SIN
36 MONGOLIE MGL
37 SLOVENIE SLO
38 GRECE GRE
38 SERBIE SRB
38 TURKMENISTAN
Ja naisten kilpailun:
1 RUSSIE
2 CHINE
3 ROUMANIE
4 FRANCE
5 ITALIE
6 UKRAINE
7 ESTONIE
8 COREE
9 HONGRIE
10 SUEDE
11 ALLEMAGNE
12 U.S.A.
13 SUISSE
14 VENEZUELA
15 POLOGNE
16 CHINE TAIPEI
17 HONG KONG
18 BRESIL
19 KAZAKHSTAN
20 CANADA
21 AFRIQUE DU SUD
22 OUZBEKISTAN
23 JAPON
24 MEXIQUE
25 ISRAEL
26 FINLANDE
27 SINGAPOUR
28 MONGOLIE
29 SERBIE
30 DANEMARK
31 AUSTRALIE
(Teemu Tokola) -