Anna Salminen paras suomalainen juniori-MM:ssä

juniorit Anna Salminen SM5L MM 2013

Julkaistu: Torstai, 11.4.2013

Miekkailuseura HABDA:n Anna Salminen miekkaili suomalaisista parhaiten juniorien MM-kilpailujen yksilökilpailussa. Anna Salminen selvitti tiensä tyttöjen kilpailussa 32:n parhaan joukkoon. Ester Bálint puolestaan karsiutui 64:n kierroksella ja Ilona Syvälä suoraan alkuerien jälkeen. Poikien kilpailussa Valter Mickwitz ja Rasmus Mellanen taistelivat tiensä 64:n parhaan joukkoon ja Gunnar Gräsbeck karsiutui 128:n kierroksella.

Tyttöjen kisa alkoi Annan ja Esterin osalta hyvin, sillä Anna voitti viisi ja Ester neljä kuudesta ottelustaan. Ilonan yksi voitto ei riittänyt jatkoon. Jatko-otteluissa 64:n parhaan kierroksella Anna Salminen voitti Japanin Shiori Komatan luvuin 15 - 8, mutta Esterin kohtaloksi koitui äärimmäisen niukka tappio Tanskan Maria Norgil Donslundille luvuin 14 - 15. 32:n kierroksella Anna puolestaan hävisi Australian Diana Sherille luvuin 12 - 15.

Tulokset:

1 GUDKOVA Tatiana RUS

2 MALLO Auriane FRA

3 DI TELLA Isabel ARG

3 LEHIS Katrina EST

5 HOLMES Katharine USA

6 BAKHAREVA Yulia RUS

7 KOMAROV Alona ISR

8 XIANG Yixuan CHN

9 BRUNNER Pauline SUI

10 ZAMACHOWSKA Aleksandra POL

11 SHER Diana AUS

12 LIM Joo Mi KOR

13 QIN Xue CHN

14 EHLER Alexandra GER

15 PANTELYEYEVA Kseniya UKR

16 SONG Sera KOR

17 KHRAPINA Violetta RUS

18 SANTUCCIO Alberta ITA

19 BOHUS Reka HUN

20 ZAGALA Jagoda POL

21 KUN Anna HUN

21 TATARAN Amalia ROU

23 SALMINEN Anna FIN

24 STAHLBERG Nadine GER

25 BAJORUNAITE Paulina LTU

26 TACHOT Philippine FRA

27 SIMEAO Amanda BRA

28 DONSLUND Maria Norgil DEN

29 ZUIKOVA Veronika EST

30 HO Tik Lam Debbie HKG

31 VAN LOON Nina USA

32 PIOVESAN SILVA Patrizia VEN

33 TULEN Carmel NED

34 VAN BRUMMEN Anna USA

35 LEE Hyewon KOR

36 TAL Nickol ISR

37 YOKOI Nanae JPN

38 MAHDY Ayah EGY

39 BALINT Ester FIN

40 AZUKAITE Vikte LTU

41 LEVIN Irina ISR

41 STECH Abigail GER

43 RAMOS Maria Victoria COL

44 BALAGANSKAYA Ulyana KAZ

45 TANNOUS Dominique LIB

46 NABOIU Claudia ROU

47 SEL Ana SRB

48 CENTENERA Macarena ESP

49 GONDA Borbala HUN

50 AWONG Amelie FRA

51 PENA Berta ESP

52 HUNCAROVA Katarina SVK

52 MROCHEM Karolina POL

54 JUKIC Paula CRO

55 MARK-LARKIN Brittany CAN

56 LAURITZEN Julie DEN

57 SEGNINI BOCCHIA DI RINALDI Elisa DOM

58 FOIETTA Nicol ITA

59 ONDRACKOVA Natalie CZE

60 TEJADA Liliana MEX

61 FAN Ruiling CHN

62 NAKANO Saki JPN

63 KOMATA Shiori JPN

64 RAHARDJA Rania Herlina SIN

65 KHLYSTUNOVA Lizaveta BLR

66 GONZALEZ SANDOVAL Diamelys CUB

67 CHAN Wai Ling NZL

68 KNUDSEN Rebekka DEN

69 SCHMIDL Paula AUT

70 KNEZEVIC Katarina SRB

71 HOPPE Malinka CAN

72 GONZALES Elaine Kea PHI

73 TAUSAN Leah AUS

74 MARRUFO Mariana MEX

75 LEE Yuen Ting Jacqueline HKG

76 DRASKOVIC Katarina SRB

77 BONDARENKO Nataly UKR

77 DUENAS NICOLAU Maria Josefina ARG

79 KLONARIDES Daniella RSA

80 FALQUI Eugenia ITA

80 SIIM Gaia-Marianna EST

82 DIAZ RIVERA Elinette PUR

83 IVANOVA Madlen BUL

84 TUKU Aphiwe RSA

85 SVYSTIL Yuliya UKR

86 PAQUET Andree-Anne CAN

87 ZAKIRCHENKO Maria GEO

88 HAYOUNI Yosra TUN

89 MEGAWATI Megawati INA

90 BARRETT Juliana RSA

91 BONITO Fabiana POR

92 BARANOVA Yekaterina KAZ

93 RAMIREZ BURITICA Paula Andrea COL

94 GARCIA DE ANDRES Maria Sheila ESP

95 ANTIPOVA Darya KAZ

96 MORALES TRUJILLO Ivette M. PUR

97 VILERA Aurora VEN

98 KADER AGHOVA Magdalena CZE

98 LEE Yuen Man Jennifer HKG

100 SYVALA Ilona FIN

101 KAROBLYTE Adele LTU

102 ZORMAN Eva Helena SLO

103 WU Hsin I TPE

104 MARCANO Jossibel VEN

104 GHRIB Nesrine TUN

106 TOVAR KARAINDROS Oriana COL

107 HOFMANOVA Michaela CZE

108 REYNOLDS Amy AUS

109 IVANOVA Elena BUL

110 VILLI BIGOVIC Hannah CRO

111 ENDARWATI Khatrin Ghea INA

112 GALVAO Cecilia BRA

113 PEREZ Gloria MEX

114 DIETERICH Natascha NAM

115 PEREIRA Sofia POR

116 ADLER Anita CRO

117 MURIS Fiqaha Hawalin INA

118 CHONG Celine Rui Yun SIN

119 BEKEYA EGALENDE Hicienne COD

Poikien joukkue aloitti puolestaan vähemmän varmasti: sekä Valter, Rasmus että Gunnar ottivat kukin kaksi voittoa alkuerissä, mutta selvisivät silti jatkoon 128:n parhaan kierrokselle. Siellä Valter voitti Venezuelan Aaron Jose Jimenez Ortizin luvuin 15 - 13 ja Ramsus Chilen Heinz Nickelin samoin lukemin. Gunnar puolestaan hävisi Azerbaidzanin Kanan Aliyeville luvuin 10 - 15. Seuraavalla kierroksella suomalaisten vauhti ei enää riittänyt: Rasmus hävisi Belgian Gregoire Reginsterille luvuin 5 - 15 ja Valter taipui Tanskan Troels Christian Roblille 10 - 15.

Tulokset:

1 SUN Dongdong CHN

2 PEREIRA Yulen ESP

3 MA Segeon KOR

3 SANTARELLI Andrea ITA

5 IBANEZ Alvaro ESP

6 FICHERA Marco ITA

7 VON DER OSTEN Frederik DEN

8 DERYABIN Ivan KAZ

9 BERTA Daniel HUN

10 LOPATENKO Andrii UKR

11 ESPOSITO Simone ITA

12 FREILICH Yuval Shalom ISR

12 YAMADA Masaru JPN

14 ROBL Troels Christian DEN

15 BIABIANY Mathias FRA

16 REGINSTER Gregoire BEL

17 BIDA Sergey RUS

18 DIAS Artur POR

19 ALIYEV Kanan AZE

20 ANTKIEWICZ Mateusz POL

21 LOPEZ POURTIER Nelson FRA

21 WEISS Lewis USA

23 TURNAU Peeter EST

24 HWANG Hyeonil KOR

25 ROD Max POR

26 LAMPERTZ Guillaume BEL

27 SONG Taeyang KOR

28 ADAIKIN Dmitriy KAZ

29 DRIZIN Ariel ISR

30 HUDSON Jack GBR

31 EL HAOUARI Abdelkarim MAR

32 SYCH Yan UKR

33 BODOCZI Nikolaus GER

34 AL HAMMADI Abdullah UAE

35 CORRENTI Baptiste FRA

35 PERSU Mario ROU

37 MORADI Behdad IRI

38 TRUJILLO Erick MEX

39 HARTMANN Florian AUT

40 RUBES Martin CZE

41 OBERSON Alexandre SUI

42 NAUMOV Sergey RUS

42 WEITBRECHT Moritz GER

44 MATIC Luka CRO

45 KARADENIZ Okan TUR

46 BOLBOCEANU Tatian ROU

47 ROGER Zacharie Herve MAR

48 CURRAN JONES Tomas GBR

49 CIOVICA Lucian ROU

50 KOMAN Robert SLO

50 MAJGIER Sebastian POL

52 SHEPARD Conor USA

53 SVICHKAR Roman UKR

54 KORLATH Alexander AUT

55 KISS Gergo HUN

55 VAZ Andre POR

57 ANIL Murtaza Berkan TUR

58 MICKWITZ Valter FIN

59 PHANTSKAVA Irakli GEO

60 NARITA Ryosuke JPN

61 MELLANEN Rasmus FIN

62 HO Sze Hou HKG

63 ASHRAF Moustafa EGY

64 CHADO TODOROVSKI Vojdan MKD

65 HOUSE Alex USA

66 SUN Jiajie CHN

67 ORELLAN Fernando MEX

68 FAYEZ Sherif EGY

69 ASUAJE POLANCO Alexander VEN

70 WENGLARCZYK Jan POL

71 NICKEL Heinz CHI

72 BUNDALO Ivan SRB

73 ALAJMI Abdulhadi KUW

73 SABAN Vedran CRO

75 JIMENEZ ORTIZ Aaron Jose VEN

76 SANCHEZ RODRIGUEZ Guillermo ESP

77 DE WIJN Zoa NED

78 GLUHIC Gal SLO

79 BANYAI Zsombor HUN

80 SANCHEZ Cristian VEN

81 NOVOTNY Ondrej CZE

82 DJUMABAY ULUU Danushman KGZ

83 BLAIS-BELANGER Marc-Antoine CAN

84 YEDILKANULY Darkhan KAZ

85 KUCHALSKI Tim GER

86 YOSHIZAWA Naoki JPN

87 RODRIGUEZ SUAREZ Ryan Aaron MEX

88 RIDLEY Sam GBR

89 MOROV Jonathan BUL

90 ALKHUDHAIR Ebrahim Mahmoud KUW

91 RODRIGUES Luiz BRA

92 TSOKAS Nikolaos GRE

93 MIKAELIAN Mikael GEO

94 LYSSOV Alexandre CAN

95 ROTHFELD Andre BRA

95 ZHANG Yu CHN

97 MILIC Milos SRB

98 HAIT Jonatan ISR

99 UYANIK Ozan TUR

100 ALFUDARI Hasan KUW

101 NGUYEN Phuoc Den VIE

102 IVANOV Kirill RUS

103 STEIS Lukas SVK

104 SVETOSLAVOV Sava BUL

105 DESJARDINS Vincent CAN

106 SADOUN Mokhtar ALG

107 GRASBECK Gunnar FIN

107 MINKEVICIUS Lukas LTU

107 WONG Tsz Ho HKG

110 BEIK Behnam IRI

110 MEJIA GARCIA Cristian Edenilson ESA

112 KOLARIC Jovan SRB

113 VARGA Peter CZE

114 JAUERNIK Christian DEN

115 ADEL Abdelrahman EGY

116 LOZANO Michael COL

117 SATKAUSKAS Kasparas LTU

118 CHEUNG Hoi Long HKG

119 BOGOVIC Maurizio CRO

120 CHEN Zachary Yi SIN

121 PARISSE Olivier BEL

121 FLATEN Adam Albrigtsen NOR

123 MAYALL-VANDERVELDE Henry AUS

124 ALI Mohamed BRN

125 SEFULARO Keith Manyaneyane RSA

126 LEE Samuel SIN

127 MATKERIMOV Nazarbek KGZ

127 HOWITT Andrew RSA

129 MORALES Ramiro URU

130 KOEN Riekert RSA

131 NURMATOV Javokhirbek UZB

132 ASSIS Gabriel BRA

133 MED Johan Andreas NOR

134 ZAYER Wajdi TUN

135 ABDUVALIEV Temurbek UZB

136 ERIKSEN Kai Haakon NOR

136 SCHOBER Maximilian AUT

138 NASIRDINOV Abdulbosid UZB

139 ZMAUC-KVAR Ziga SLO

140 ABDRAKHMAN UULU Kubatbek KGZ

141 PARVANOV Bojidar BUL

142 MONGWASSA MUKAWA Nathan COD

142 JACKSON Alpha COD

142 ARENDS Austin Stephan Andreas ARU

142 MAKWANYA Jeancy COD

142 KANANI Amir Reza IRI


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 21639 kertaa 11.4.2013 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Sisäiset kilpailut V/2008
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 933 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 804 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2674 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4309 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5456 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9789 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 9112 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8495 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8597 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10210 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9294 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8656 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9284 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 9072 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 14096 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14273 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14947 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14501 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14392 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15210 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93251 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 49989 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47183 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 44098 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41636 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41241 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40567 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 40101 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39866 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39567 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37685 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 37179 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36935 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36808 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36434 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36421 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 36143 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 36097 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35839 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35579 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 44098 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39866 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41636 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35227 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 37179 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 36097 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33480 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35839 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 35075 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 36143 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35403 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34790 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41241 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34856 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36421 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34279 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33399 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 35072 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33524 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36808 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Ã…ke, Opettajani! (Ã…ke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34299 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34425 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32677 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33466 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32326 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37685 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 33114 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32975 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39567 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32472 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32413 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40567 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35579 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47183 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 34018 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 31454 kertaa)
( 22.6.2014) Liiton florettileiri siirtyy Ouluun - 2 kommenttia (katsottu 28348 kertaa)
( 15.5.2012) Johtokunta tiedottaa 1 - 2 kommenttia (katsottu 28362 kertaa)
(28.12.2009) Oululaisnuoret matkalla maailmalle tammikuussa - 2 kommenttia (katsottu 29498 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 28699 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÃ…F
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4