Julkaistu: Keskiviikko, 12.12.2012
Oulun Miekkailuseura aloitti marraskuun lopussa ammattivalmentajan haun uudestaan. Syksyllä 2011 seurassa valmensi venäläinen Aleksei Shabunin ja keväällä 2012 puolestaan skottilainen James MacRae. Nämä vierailut eivät kuitenkaan päättyneet pysyvään työsuhteeseen, ja nyt OMS on jälleen etsimässä sopivaa kandidaattia.
"Haemme tietysti henkilöä, joka olisi valmis sitoutumaan pitemmäksi aikaa", kertoo hakua koordinoiva seuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola. "Toisaalta henkilön pitää tietysti ensisijaisesti soveltua hyvin toimintakulttuuriimme ja olla valmis tekemään kovasti töitä - valmentajan pitää ymmärtää, että iso osa palkkarahoista tulee hänen omasta työstään, ja oppitunteja pitää myös aktiivisesti markkinoida."
Kun haku on ollut kaksi viikkoa auki, hakijoita on tullut jo mukavasti: kolme ranskalaista, yksi unkarilainen, yksi skotti ja yksi portugalilainen. Kaikki tähänastiset hakijat ovat olleet myös erittäin korkealuokkaisia, eli edelleenkin vaikuttaa siltä, että valmentajanpesteihin kyllä riittää hakijoita, kun seuran puitteet vain ovat kunnossa.
(Teemu Tokola) -