Julkaistu: Maanantai, 1.10.2012
Viime viikonloppuna järjestettiin ensimmäinen syksyn kolmesta leiriviikonlopusta, joissa on mukana vierailevana valmentajana maestro Petri Vammelvuo Helsingin Miekka-Miehistä. Keväällä päivätyönsä jättänyt, ammattivalmentajana nykyään toimiva Vammelvuo veti viikonlopun aikana ryhmäharjoituksia sekä suuren joukon oppitunteja niin tavoitteellisille nuorille kilpailijoille kuin myös harrastajamiekkailijoillekin.
"Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut kokonaisuus, ja Petrin vierailut tukevat hienosti seuramme valmennustyötä ja nuorten urheilijoiden mahdollisuuksia nousta korkealle tasolle", kertoo seuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola. "Myös harrastajat pitivät leiristä, eli tulevia syksyn leirejä odotetaan innolla - leirikutsu seuraavaanhan on juniorien osalta jo julkaistu, ja aikuisten leiriaikataulu saadaan lähiaikoina", hän jatkaa.
(Teemu Tokola) -