Julkaistu: Tiistai, 25.10.2011
Tällä hetkellä näyttää käytännössä täysin varmalta, ettei yksikään suomalainen miekkailija selvitä tietään Lontoon olympialaisiin suoran pistekarsinnan kautta millään aseella. On kuitenkin olemassa toinenkin tie: nimittäin jokainen maa, jolla ei ole edustajaa jollain aseella, voi lähettää yhden edustajan kamppailemaan olympiapaikasta maanosakohtaisiin karsintakilpailuihin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Suomi voisi periaatteessa lähettää kuusi miekkailijaa (sekä miehen että naisen kalvassa, floretissa ja säilässä) karsintakilpailuihin.
Karsintakilpailuihin valitaan ensisijaisesti FIE-pisteiden perusteella, ja Suomen kovatasoisimmassa aselajissa miesten kalvassa on muodostumassa erittäin tiukka kilpailutilanne siitä, kuka saa kunnian yrittää kamppailla olympiapaikasta Bratislavassa huhtikuussa 2012.
Dennis Badella (EM) oli Kupittaalta voitto puolustettavanaan, ja hän sijoittui tänä vuonna kolmanneksi ja menetti siten kaksi MC-pistettä. Sheffieldistä kerättyjen kuuden pisteen kanssa hänellä on nyt yhteensä kahdeksan pistettä. Alexander Lahtinen (HFM) puolestaan keräsi Sheffieldistä kolme ja Cataniasta viisi pistettä ja on siten tasapisteissä Denniksen kanssa. Niko Vuorinenkin (HFM) on iskuetäisyydellä viidellä pisteellään, joista yksi tosin on puolustettavana SAF-pokalen-kilpailussa Tukholmassa helmikuussa. Verrattain lähellä ovat myös Jussi Korhonen (EM) kolmella pisteellään Sheffieldistä ja Kasper Roslander (HABDA) kolmella pisteellään Kupittaan kakkossijasta. Tämän joukon sisällä periaatteessa mitä tahansa voi tapahtua kevään maailmancupin kiertueella.
Karsintatilanne on kutkuttava myös naisten kalvassa. Catharina Kock Helsingin Miekkailijoista sekä Suvi Lehtonen Kalpaveljistä Tampereelta ovat lähes samoissa pisteissä, eikä kumpikaan saanut kerättyä lisäpisteitä viikonlopun Kupittaa Tournamentista - Catharina jäi harmillisesti yhdeksänneksi, ja Suvi joutui keskeyttämään alkuerien aikana koko kilpailun. Catharinalla on viisi pistettä Catanian MM-kilpailuista ja Suvilla kolme pistettä Sheffieldin EM-kilpailuista sekä yksi piste Newcastlessa järjestetyistä satelliittimaailmancupin kisoista. Käytännössä siis molemmilla on erinomaiset mahdollisuudet tulla valituksi, vaikka Catharina nyt onkin hieman edellä pisteissä. Myös Ylioppilasmiekkailijoiden Hilla Hämäläisellä sekä liiton toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kockilla on kummallakin yksi piste, mutta kummankaan ei odoteta osallistuvan MC-kilpailuihin niin, että pystyisivät haastamaan Suvia tai Cataa. Lisäksi Hillan piste vanhenee tulevana viikonloppuna, sillä se on hankittu Kööpenhaminan satelliittimaailmancupista viime vuoden lokakuussa.
Säilässä ja floretissa karsintapaikkojen tilanne on enemmän auki. Miesten floretissa ei kenelläkään ole tällä hetkellä pisteitä, ja miesten säilän pisteet (Johan Salonen 2, Mika Roman 2, Samuel Muir 1) vanhenevat ennen karsintoja. Myös naisten floretissa Irene Enrightin MC-piste on vanhentumassa maaliskuussa. Naisten säilässä ei puolestaan tällä hetkellä ole naisten kilpailuihin aktiivisesti osallistuvia miekkailijoita.
(Teemu Tokola) -