Julkaistu: Torstai, 17.3.2011
Onko haaveissasi päästä katsomaan olympiakisojen miekkailuotteluita? Sitä haavetta ei kuitenkaan toteuteta pelkästään menemällä ajoissa lippukauppaan, sillä lippuhakemukset käsitellään saapumisajankohdasta riippumatta niin, ettei suosituimpiin tapahtumiin välttämättä saa lippua, vaikka olisi varannut sellaisen ensimmäisten joukossa.
Lontoon olympiakisojen lippusivulta voi nyt varata lippuja aina 26. huhtikuuta asti, mutta hakemusten saapumisjärjestyksellä ei lipun saamisen kannalta ole väliä. Niissä tapahtumissa, joissa lippuja on vähemmän kuin halukkaita ostajia, arvotaan lippujen saajat hakemusten joukosta. Tieto hakemusten kohtalosta tulee hakijoille 24. kesäkuuta 2011, eli matkajärjestelyjen tekemiseen jää silti reilusti aikaa.
Sikäli mikäli lippuja jää myymättä, voivat hakemuksen tehneet varailla niitä kesän aikana, ja siitäkin ylijääneet liput, mikäli niitä on, tulevat yleiseen myyntiin loppusyksystä 2011.
Nyt alkaakin olla sopiva aika suunnitella yhteistä olympiamatkaa kisoja seuraamaan!
(Teemu Tokola) -