Julkaistu: Maanantai, 24.1.2011
Iltalehti uutisoi eilettäin pääkaupunkiseudun lähiliikenteen T-junassa sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa oli mukana myös jonkinlainen miekka.
Iltalehden mukaan tapahtuman silminnäkijä kertoi kahden sekavan miehen käyttäytyneen vaunussa aggressiivisesti muiden matkustajien istuessa paikoillaan kauhusta kankeina toisella miehellä mukana olleen "näyttävän miekan" vuoksi.
Silminnäkijä kertoi lisäksi, kuinka miehet junasta Riihimäellä kahden aikaan poistuessaan testailivat, miten nopeasti toisen miehen selkään piilotetun aseen saisi vedettyä esille. Uutisessa sapeliksi mainitun miekan tarkempia tuntomerkkejä ei kuitenkaan kerrota.
"Vahvasti päihtyneet riihimäkeläiset miehet otettiin kiinni Peltosaaressa lähellä juna-asemaa, kun he kävelivät tunnelista ulos", vahvistaa Iltalehdelle Kanta-Hämeen poliisin kenttäjohtaja Mauno Leppiniemi. Poliisin mukaan miehet eivät aiheuttaneet vahinkoa sivullisille, mutta heidät vietiin selviämään poliisiasemalle humalatilansa vuoksi. Syytä miekan mukana kuljettamiseen poliisi ei tiennyt, mutta toinen miehistä tuomittiin vaarallisen aseen kuljettamisesta sakkoihin.
Oulun Miekkailuseuran uutispalsta on aikaisemminkin julkaissut uutisia, joissa erilaiset keräily- ja antiikkimiekat ovat olleet osallisina rikoksissa. Miekkailu-urheilussa käytetyistä miekoista ei näissä tapauksissa kuitenkaan ole kyse, sillä miekkailun harrastuksessa käytettävät urheiluaseet ovat tylppiä ja soveltuvat ainoastaan turvalliseen harjoituskäyttöön.
(Teemu Tokola) -