Julkaistu: Tiistai, 28.9.2010
Alun perin elokuulle kaavaillut nykyaikaisen viisiottelun SM-kilpailut järjestetään 9. lokakuuta. Elokuulta kilpailut jouduttiin siirtämään, koska merkittävä osa suomalaisista kärkiviisiottelijoista ei olisi päässyt paikalle. SM-kisan päivämäärä kuitenkin vahvistui vasta, kun kutsu julkaistiin 26. syyskuuta. Siitä seurasi muun muassa se, ettei Oulun Miekkailuseuran Outi Kenttä pysty osallistumaan kilpailuun. "Harmittavasti ne jäävät nyt väliin, sillä tuolle kisaviikonlopulle on jo kesällä suunniteltu syyslomareissu suuremmalla väellä. Olisihan tämä tietysti ollut helpompi ottaa huomioon ja suunnitella, jos kisakalenteri olisi ollut selvillä aikaisemmin", Outi kommentoi.
(Teemu Tokola) -