Julkaistu: Sunnuntai, 27.6.2010
Näin uskoo Suomen Liikunta ja Urheilu, jonka kevätkokouksessa hyväksyttiin suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle Visio 2020. Sen mukaan "olemme maailman liikkuvin urheilukansa" on yhteinen unelmamme. Suomalaisen liikunnan kattojärjestönä SLU on tietysti tässä asiassa sekä kärki- että aitiopaikalla: SLU:lla on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa tähän kehitykseen, ja se on samalla myös eturivissä seuraamassa ja huomaamassa, miten tavoite kehittyy. Helppoa tämän vision toteuttaminen ei kuitenkaan nyky-yhteiskunnassa ole, kuten SLU:kin myöntää tiedotteessaan todetessaan, että "yhteiskunnan rajut muutokset haastavat liikuntakulttuurin nykyisiä toimia ja avaavat uusia mahdollisuuksia".
SLU:n tiedotteessa asiaa käsitellään myös monisanaisemmin: "Keskiössä ovat liikuntaan ja urheiluun kannustavat motiivit ja elämykset. Unelmana on, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja urhei lua omien edellytystensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Elämänpolun varrella tarvitaan useita eri toimijoita: urheiluseurat, koulut, perheet, kunnat ja yritykset ja monet muut yhteisöt. Tarvitaan liikuntaan ja urheiluun mahdollistavat ja aktivoivat olosuhteet, liikuntapaikat. Unelman toteutuminen tarkoittaa sen todentumista elämäntavassa, lapsuudessa ja nuoruudessa, hyvinvoinnissa, huippu-urheilussa ja yhteisessä tekemisessä."
Liikuntajärjestöt eivät ole kuitenkaan tyytyneet pelkästään taivaanrannanmaalailuun ja epämääräiseen, kaikille erilaisista visioista tuttuun visiopuheeseen, vaan Visio 2020 sisältää myös selkeän muutoslistan asioista, joiden SLU:n mukaan "pitää muuttua ja joissa pitää onnistua yhdessä". Kokonaisvaltainen kehitys kaipaa kokonaisvaltaisesti myös toimijoita, ja julkaisussa mainitaankin toimijoina niin liikuntajärjestöt, vanhemmat, vapaaehtoiset, yhteiskunnalliset päättäjät, kuntien liikuntatoimet, työyhteisöt kuin terveydenhuoltojärjestelmä.
SLU:n kevätkokous valtuutti SLU ry:n johtamaan ja koordinoimaan yhteistä muutosta, mutta ei kuitenkaan pitänyt nykyistä toimenpidelistaa riittävän yksityiskohtaisena, vaan velvoitti SLU ry:n hallituksen tekemään konkreettisemman suunnitelman muutostarpeista ja siitä, miten haluttuun tulevaisuuteen päästään. Tämä suunnitelma on tarkoitus esitellä syyskokouksessa 20. marraskuuta.
Johdannon Visio 2020 -dokumenttiin, itse dokumentin sekä SLU:n elämänkulkukuvan löydät SLU:n sivuilta osoitteesta http://www.slu.fi/slu-esittely/visio2020/
LUM 8 /10, SLU.fi.
(Teemu Tokola) -